Kansallinen yrttiviikko rohkaisee yrttien käyttöön

Tällä viikolla 13.-19.3.2017 vietetään kansallista yrttiviikkoa. Näin on päättänyt teemaviikon järjestäjänä toimiva Kotimaiset Kasvikset ry. Ja osuva teemahan tuo on, monella yrtit kuuluvat arjessa ja juhlassa ruoanlaittoon ympäri vuoden ja niillä saa erilaisia vivahteita tuttuihinkin ruokiin. Olisiko nyt siis hyvä hetki kokeilla jotain uutta yrttiä tai yhdistelmää – vaikka ihan vaan yrttiviikon kunniaksi? Yrtit ovat … Lue lisää

Tällä viikolla 13.-19.3.2017 vietetään kansallista yrttiviikkoa. Näin on päättänyt teemaviikon järjestäjänä toimiva Kotimaiset Kasvikset ry. Ja osuva teemahan tuo on, monella yrtit kuuluvat arjessa ja juhlassa ruoanlaittoon ympäri vuoden ja niillä saa erilaisia vivahteita tuttuihinkin ruokiin. Olisiko nyt siis hyvä hetki kokeilla jotain uutta yrttiä tai yhdistelmää – vaikka ihan vaan yrttiviikon kunniaksi?

Yrtit ovat terveellistä lähiruokaa. Kotimaisia yrttejä saa ostettua kaupasta ympäri vuoden ja niitä löytyy niin tuoreena kuin kuivattuna. Monet meistä myös viljelevät omaa yrttipenkkiä omalla pihalla tai parvekkeella kesällä. Toki talvellakin voi vaikka omalla ikkunalaudalla pitää pientä yrttitarhaa. On siinä vaan oma hohtonsa kun voi hakea kourallisen itse kasvattamia yrttejä suoraan ateriaan. Tuoreuden voi maistaa ja haistaa, ja onhan monien yrttien kirkas vihreä värikin jo ilo silmälle.

 

Yrttejä kannattaa käyttää ruoanlaitossa, sillä ne ovat todella terveellisiä. Esimerkiksi basilika sisältää kalsiumia kaksi kertaa enemmän kuin sama grammamäärä maitoa. Yrttejä lisäämällä voi vähentää suolan käyttöä, kun ruoka saa arominsa yrteistä. Lisäksi yrteillä on jopa lääkitseviä ominaisuuksia. Tällaisia tulehduksia lievittäviä yrttejä ovat esimerkiksi salvia ja rosmariini. Pinaatti kannattaa myös lisätä ruokavalioon, se on hyväksi mahalle ja silmille.

Ruokaasuomesta.fi -palvelussa on monia yrttien tuottajia ja erilaisia yrttejä myynnissä. Niitä pääset tarkastelemaan esimerkiksi tästä: https://ruokaasuomesta.fi/t/kategoriat/vihannekset-and-yrtit/yrtit

Miltä kuulostaisi esimerkiksi LAromitin islanninjäkäläsiirappi? Vaikka nimi kuulostaa eksoottiselta, niin kyseessä on kotimainen isohirvenjäkälä, joka soveltuu käsittelyn jälkeen ihmisen syötäväksi. Siirappia voi käyttää hunajan tapaan vaikka teehen tai jogurtin kanssa. Toimii esimerkiksi flunssa-ajan rohdoksena. Flunssasta puheenollen, Calendan Yrttien Väinön Voimatee vasta vahvistava ja voimistava juoma onkin. Sen valmistuksessa on käytetty väinönputkea, joka on jo kauan toiminut lappalaisten voimayrttinä ja siihen on uskottu liittyvän parantavia voimia.

islanninjäkäläsiirappi pullo
LAromitin Islanninjäkäläsiirappi
Väinön Voimatee pussi
Calendan Yrttien Väinön Voimatee pussi

 

Yrttejä on paljon ja niitä voi käyttää vaikka mihin! Pienen soittokierroksen jälkeen yrttituottajille selvisi, että nokkonen on nyt ykkönen. Niin kertoivat muun muassa Yrttipajan ja Hyvämieli Luonnontuotteiden yrittäjät. Eikä suotta, nokkonenhan on varsinaista superruokaa! Se sisältää runsaasti elimistölle tärkeitä ravintoaineita, kuten eri vitamiineja, rautaa, magnesiumia ja kalsiumia. Nokkosta on käytetty jo vuosisatojen ajan terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, nykyään nokkosta on saatavilla monessa muodossa. Vai miltä kuulosta nokkossalmiakki? Kyllä, sellaistakin on olemassa ja saatavana myös verkkokaupastamme Osuuskunta Ärmättin Woima pastillien kautta.

Nokkossalmiakki pussi
Osuuskunta Ärmätin WOIMA-nokkossalmiakki

 

Nokkonen
Nokkonen

 

Yrttipajan yrittäjä Petri Koivisto haluaa jakaa suomalaisten yrttien ilosanomaa niin Suomessa kuin maailmalla. Suomalaiset yrtit kun vaan maistuvat, näyttävät ja tuoksuvat paremmilta, niin tuoreena kuin kuivattuna. Tämä ei selkeästikään ole vain Koiviston mielipide, sillä Yrttipajalle on tullut kyselyjä jopa Aasiasta ja Etelä-Amerikasta asti, ja ulkomaille on tarkoitus laajentaakin tulevaisuudessa. Olkaamme siis ylpeitä suomalaisista yrteistä ja hyödyntäkäämme niitä!

 

Tässä lopuksi pari reseptiä nokkosen käyttöön suoraan tuottajiltamme:

Nokkoskeitto
Hyvämieli Luonnontuotteiden Nokkoskeitto

 

Nokkoskeitto (resepti ja kuva Hyvämieli Luonnontuotteet http://www.xn--hyvmieli-2za.fi/resepteja/)

2-4 tl (1 rkl) kuivattua  nokkosta
2 rkl voita
3 rkl vehnäjauhoja
8 dl kasvislientä ½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 dl ruokakermaa


Sulata rasva pinnoitetussa kattilassa. Lisää jauhot hyvin sekoittaen ja anna niiden kiehahtaa, mutta ei ruskistua. Kaada joukkoon kuuma kasvisliemi huolellisesti sekoittaen muutamassa erässä. Lisää kuivattu nokkonen, suola, pippuri ja kerma. Anna nokkoskeiton hautua vielä 5–10 minuuttia ja tarkista nokkoskeiton maku. Tarjoile keitettyjen munalohkojen kanssa.

VINKKI: Valmista nokkosmuhennos samoin kuin nokkoskeitto, mutta käytä nestettä vain 5 dl (4 dl kasvislientä ja 1 dl kermaa).

 

Nokkospestokastike
Yrttipajan Nokkospestokastike

 

 

 

 

 

 

 

Nokkospestokastike (resepti ja kuva Yrttipaja https://yrttipaja.fi/nokkospestokastike/)

Voidaan käyttää pastan, riisiruokien tai tuoreen ciabatta leivän päällä. Lisää muutama pinjansiemen päälle lisätäksesi makua.

5 ruokalusikallista kuivattua nokkosenlehteä
1 dl extra-neitsytoliiviöljyä
0,5 dl raastettua parmesaanijuustoa
1 valkosipulin kynsi


Sekoita kuivatut nokkoset ja oliviöljy kulhossa, jätä tunniksi.
Lisää seos juuston ja valkosipulin kanssa monitoimikoneeseen. Sekoita. Lisää muutama tippa oliiviöljyä tarvittaessa.
Makuhermot on luultavasti nyt herätetty. Sitten vaan yrttiostoksille ja kokkailemaan!

 

Lähteet ja lisäluettavaa:

Etelä-Suomen Sanomat: Nyt on kansallinen yrttiviikko – laita sen kunniaksi edes tupsu persiljaa. http://www.ess.fi/teemat/arki/art2353563

ET-Lehti: http://www.etlehti.fi/artikkeli/terveys/tulehdukset_haviavat_yrteilla_yksi_on_ylitse_muiden

Hyvämieli Luonnontuotteet: hyvämieli.fi

Kotimaiset kasvikset ry: kasvikset.fi/

LAromit Oy: luonnonaromit.fi

Onneks on lähiruokaa -kirja, Merja Koski

Osuuskunta Ärmätti: armatti.fi

Yrttipaja: yrttipaja.fi

 

Kommentointi